| | |

Kauden 2023 muutokset seuran tiloissa

Kaudeksi 2023 hallitus nimesi yhdeksi seuran tärkeimmäksi kehitysprojektiksi seuran nykyisten tilojen uudelleen organisoinnin siten, että tilat palvelisivat paremmin jäsenistöä. Vuosien varrella kaikenlaista tavaraa on kertynyt nurkkiin ja useampi huone on toiminut lähinnä romuvarastona. Vuoden aikana työryhmä (Petteri Lautso, Aleksi Vuola, Lassi Siitonen ja Rosa Lindqvist) valmisteli suunnitelman tilojen tehokkaammasta käytöstä ja osa suunnitelman vaiheista on jo toteutettu.

Konkreettiset muutostyöt aloitettiin syyskuussa kun satamamestarit Erik ja Markus aloittivat paikkojen siivoamisen. Sataman virallisena varastona toimivat tätä nykyä päärakennuksen kellarissa sijaitseva pannuhuone jossa saadaan säilyttää ainoastaan palamatonta tavaraa. Siellä majailevat nyt satamamestarien erilaiset työkalut ja -koneet. Materiaalivarastona toimii Länsivajan sisällä, liukuoven takana sijaitseva tila. Sieltä löytyvät ruuvit, naulat, putkien varaosat, maalit, moottoriveneiden huoltovälineet ja paljon muuta.

Syksyn talkoissa saatiin tilojen osalta paljon aikaan. Veneen omistajat saavat jatkossa paljon kaipaamaansa säilytystilaa Länsivajan seinustalla sijaitsevaan tilaan, johon on suora käynti ulkoa. Erik ja Markus ovat tyhjentäneet syksyn aikana tilasta paljon romua, siirtäneet työkaluja sekä varaosia ja pihan hoitamiseen tarvittavat välineet löytyvät nyt vajan seinustalta. Talkoissa tilaan suunniteltiin uudet isot hyllyt ja niiden rakentaminen alkoi. Rakentaminen jatkuu kevään talkoissa.

Junioreiden oma huone Länsivajan yläkerrassa koki talkoissa suuren muutoksen. Tilan seinät maalattiin uudestaan ja ravintolan varaikkunat siirrettiin sataman varastoon. Löytötavarat löytyvät jatkossa pukuhuoneista. Junioreilla on nyt oma pieni sohvaryhmä, paljon kaivattua kaappitilaa jollien pressuille ja purjeille, uusi TV purjehdus videoiden katsomista varten ja valmentajilla huoneessa oma työpiste. Ensi keväänä juniorit saavat tilaan vielä uudet tuolit. Huoneen suunnittelusta vastasivat valmentajat Nico Vidal ja Pablo Avila.

Myös Sailing and Windsurfing Center sai oman huoneen syksyn talkoissa. Länsivajan yläkerrassa on nykyään aikuisten purjehduskoululle oma tila, jossa pitää kokouksia, briiffejä ennen ja jälkeen purjehduksen. SWC:n purjehtijat ja lautailijat veivät tilasta turhat kalusteet kierrätykseen. Tähänkin tilaan hankitaan keväällä sopivat tuolit.

Seuran omistavat märkäpuvut ja pelastusliivit siirrettiin talkoissa päärakennuksen kellariin, kuivauhuoneen viereen. Pienessä tilassa säilytettiin aikaisemmin sataman työkaluja, jotka Erik ja Markus siirsivät syksyn aikana pannuhuoneeseen. Puvut ovat nyt loogisessa paikassa kuivauhuoneen ja pukuhuoneiden läheisyydessä.

Syksyn suurin muutos on kilpailunjärjestäjien huoneen muuttaminen Länsivajan alakerrasta yläkertaan. Nykyään kisojen järjestäjät tapaavat siis yläkerrassa, junioreiden huoneen ja SWC:n tilan välissä. Kaikki kisoihin liittyvät tavarat käytiin muuton yhteydessä läpi ja paljon rikkinäistä tavaraa kierrätettiin. Työ jatkuu keväällä kun Sport Komitean johdolla tavaroille suunnitellaan uudet toimivat säilytyspaikat ja -ratkaisut. Länsivajan alakerran huone on nyt täysin tyhjä ja siihen tulee ensi kauden aikana veneen omistajille oma paja/työtila. Tilan suunnittelussa ovat mukana klassikkokomiteasta Tapani Koskela ja seuran jäsenet, arkkitehdit Aleksi Vuola, Lassi Siitonen ja Roni Koski-Tuuri.

Suurempia muutoksia tulevaisuudessa ovat hallituksen huoneen, kirjaston, klubihuoneen ja Hans Groop -kokoushuoneen varustelu. Jotta tiloja voidaan vuokrata ulospäin tulee niiden kokouksiin soveltuvaa varustelutasoa päivittää. Samalla tilat palvelevat jatkossa paremmin seuran jäseniä, jotka työskentelevät etänä saarelta. Internetin toimivuutta on parannettu pitkin kesää, iso kiitos jäsenille Nils Claesen ja Eetu Nisula! Työ jatkuu edelleen. Toimivat näytöt, projektorit, kaiuttimet ja muut varusteet ovat sen verran isoja investointeja, että ne voidaan toteuttaa vasta tulevina vuosina. Näihin varataan rahaa vuoden 2024 budjetissa.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on myös Länsivajan caterin keittiön uudelleen suunnittelu. Tilassa on paljon tyhjiä neliöitä, joita voidaan hyödyntää paremmin. Kansliaan olisi tarkoitus saada lisää työpisteitä, mutta se vaatiin sisustussuunnittelua siten, että akustiikka paranee ja jokainen voi keskittyä työskentelyyn vaikka ollaan samassa tilassa. Tarkoitus olisi, että kaikki seuran kolme hallinnon parissa työskentelevää eli Krisse, Rosa ja Dipesh työskentelisivät kansliassa. Samalla Olympiamökkiin saadaan enemmän tilaa valmentajien vaatekaapeille, mitä on toivottu kovasti.

Liittyvät artikkelit