Lohjan Optimistijolla ranking 24.-25.8




Torstaina 3.5 kello 18.00 pidetään koulutus, jossa käydään läpi seuran trailereiden käyttöä, tutustutaan Olympiaterminaalin varastoon sekä harjoitellaan RIB eli kumiveneen laskeminen trailerilta veteen ja vedestä trailerille. Koulutuksen pitää juniorivanhempi Christer…

Brändö Seglare ja Marjaniemen purjehtijat järjestivät kauden toisen Optarien karsintakisan ranking-radalla ja samalla myös kauden toisen kadettikisan. Kisat järjestettiin BS:n satamassa Kulosaaressa. Aatos osallistui kadettikisaan ja sijoittui kokonaiskilpailussa 9:nneksi. Muut…

Lahden Purjehdusseura ry:n kotisatama Myllysaari heräsi eloon viikonloppuna, kun 117 optipurjehtijaa osallistui SM-kisoihin sekä kadetti-kisaan. Kadeteilla oli perjantaina myös kisaa edeltävä leiri, johon osallistui 30 purjehtijaa Perjantaina ajettiin 4 SM-lähtöä, lauantaina saatiin…

HSS:llä kaksi vuotta purjelautailua harrastanut Anna Haavisto on päässyt harjoittelemaan Norjan maajoukkueen kanssa. Anna harjoittelee purjelautailun olympialuokassa eli RS:X laudalla, johon hän siirtyi kauden 2017 aikana. Anna harjoittelee fysiikkaa yhdessä…

Vietimme hiihtoloman neljän HSK & HSS purjehtijan voimin Gardajärven kauniissa maisemissa. Mukana oli myös valmentaja Petri Leskinen, jonka johdolla treenasimme 6 päivää. Tuntuma lajiharjoitteluun saatiin nopeasti takaisin tauon jälkeen, ja…

”Lähdimme zoomiporukan kanssa ranking-kisoihin Porvooseen. Kisoissa oli zoomareita vain HSS:ltä sekä kotkasta. Meidän omasta porukasta oli kisaamassa 6 zoomia: minä, Erika, Morris ja Massimo sekä Claudia ja Fredrik. Vaikka kilpailu…