Lohjan Optimistijolla ranking 24.-25.8




HSS:llä jo viisi vuotta valmentanut Pinja Harjunpää on valittu Suomen Optimistijollaliiton arvokisavalmentajaksi Pohjoismaiden Mestaruus -kilpailuihin osallistuvalle joukkueelle vuosille 2018 ja 2019. Vuonna 2018 PM -kilpailut purjehditaan Etelä-Ruotsissa Båstadissa heinäkuun lopussa….

HSS järjestää koko seuran yhteiset talkoot kahtena peräkkäisenä lauantaina 6.4 ja 13.4 kello 11-15. Kaikki seuran jäsenet ovat tervetulleet valmistautumaan kauteen ja tapaamaan purjehduskavereita talviunien jälkeen.

Yhteistyö LPS eli Lahden Pursiseuran kanssa on jatkunut nyt jo pari vuotta. Pienempänä seurana LPS ei pysty tarjoamaan oikean tasoista valmennusta kaikille kisaaville junnuille ja heille onkin tarjottu kesälomien ajaksi…

MAJA on arkkitehti Pekka Littowin ja työryhmän kehittämä ekologinen saaristomaja kestävän ja resurssitehokkaan vapaa-ajan asumisen tarpeisiin. Maja on esivalmistettu koerakennus jonka varsinaisena tavoitteena on vaikeat saaristokohteet.

Andön Ystävät ! Taas on se aika vuodesta, kun veneet telakoidaan ja… Lähtö Bärösundista klo 09:15 Paluu Andöstä klo 14:30 Taxivene m/s Mirella Työlistaa:

*** english text below *** Osana HSS Sailing Centerin järjestämää talviohjelmaa sinulla on mahdollisuus oppia veneilyn teoriaa. Kurssi on avoin kaikille HSS:n jäsenille. Lyhyesti Day Skipper on henkilö, joka pystyy…