Tuusulanjärven Purjehtijat järjestivät kadettikisan 10.-11.7.2021

Lähdettiin lauantai aamuna aikaisin ajamaan Tuusulaan. Lisäkseni kisoihin osallistuivat HSS:ltä Samuel I. ja Oliver. Veneemme oli kuljetettu Brändö Seglaren traikulla Tuusulaan. Olimme treenanneet edellisen viikon Kulosaaressa Ekun ja muiden BS:läisten kanssa. Meidän ja BS:n mukana kisassa oli myös muutama MP:läinen.

Kun pääsimme perille, yllätyin, että järvellä tuuli niinkin kovaa. Olin pelännyt, ettei päästäisi purjehtimaan ollenkaan, koska ei olisi tuullut, mutta olikin päin vastoin. Pääsimme aloittamaan kilpailun ajallaan. Haastajat purjehtivat samalla radalla, mutta vain yhden lähdön, koska tuuli yltyi liian kovaksi haastajille. Ensimmäisen päivän aikana järjestettiin neljä lähtöä, mutta kahden lähdön jälkeen tultiin rantaan syömään eväitä. Kun lähdimme evästauon jälkeen rannasta takaisin purjehtimaan, oli tuuli noussut vielä lisää ja se oli liikaa haastajille, joten he eivät lähteneet vesille takaisin ollenkaan.

Seuraavana päivänä oli erittäin puuskainen ja kova tuuli noin 10-15m/s. Se oli vaikea keli purjehtia. Ensimmäisen lähdön aikana ehti kaatua ja keskeyttää useita purjehtijoita. Oli kamalaa katsoa toisella kryssillä, kun purjehtijoita oli kaatunut ja he kelluivat vedessä. Toinen lähtöni meni hyvin, kunnes toisen kryssin puolivälissä puuska yllätti ja kaaduin. Se harmitti, koska johdin reilusti, kunnes kaaduin. Kun purjehdukset oli purjehdittu tulimme viimein rantaan, söimme ja nautimme auringosta. Kilpailussa oli harvinaisen paljon protestikäsittelyitä, jotka sekoittivat tuloslistaa. Kaikesta huolimatta sijoituin ensimmäiseksi kokonaiskilpailussa. Lähdin hyvillä mielin kotiin,

Hyvin menneen kisaviikonlopun kunniaksi pääsimme kokeilemaan maanantaina purjelautailua. Se oli hauskaa. Mutta se on kokonaan toinen tarina.

Venny Leinonen Opti FIN872

Kuva: Minna Isotalus

Liittyvät artikkelit