|

Kisareissu joka ei ihan heti unohdu

HSS:n ja HSK:n yhteinen junioreiden ILCA4 (Laser 4.7) joukkue osallistui MM-kisoihin Kreikan Voloksessa heinäkuun lopussa. Alunperinkin matka heinäkuussa Suomen kesästä Kreikan helteisiin ei tuntunut kovin mainiolta idealta, mutta matkasta tuli vielä vaiherikkaampi kuin odotimme.

Volos on leppoisa kaupunki 4 tunnin ajomatkan päässä Ateenasta ja kaukana Rodoksen metsäpaloista. Treenipäivien jälkeen kisan alkaessa savu alkoi kuitenkin tuoksua ja useampi palo eteni aivan kaupungin rajoille. Juniorit eivät olleet missään vaiheessa vaarassa, mutta sovimme evakuointisuunnitelman kaiken varalta, lähinnä mahdollisten kemikaalivuotojen takia. Tulipalo oli teollisuusalueen laidalla jo silloin.

Seuraavana päivänä vastarannalta alkoi kuulua kumeita pamahduksia, kun armeijan tukikohta joutui osittain tulen alle. Ammukset ja säiliöt räjähtelivät ja paksun savupilven lomassa sammutuskoneet kävivät hakemassa merestä vettä. Tämä siis kisapäivän taustana, vastarannalla onneksi. Mieleenpainuva, elokuvamainen näky. Päivän päätteeksi valmentajia pyydettiin ribeineen evakuointiavuksi. Yhteishenki oli vaikuttavaa. Operaatio pääsi Kreikan television uutisvirtaan, ja lopulta Hesariinkin. HSS:n päävalmentaja Nico Vidal oli mukana evakuointioperaatiossa.

Kisajärjestelyt Voloksessa olivat hyvät, junioripurjehdusta selvästi arvostettiin myös kaupungin puolelta. Osallistujia oli 440. Tuultakin oli helteestä huolimatta, vaihtelevasti kovasta kevyeen ja shiftailevaan, joten kisat saatiin onnistuneesti vietyä läpi. Suomalaisista parhaiten menestyivät HSK:n tytöt, muutkin olivat ihan hyvällä tasolla mukana kamppailemassa maailman parhaiden kanssa, joten reissu kannatti tehdä. Paljon oppia ja kokemusta niin kisaamisesta kuin reissaamisesta. Ja juniorit osoittivat sitkeytensä, huumoria riitti vielä vaikka takana olivat 6 päivän kisat 40 asteen helteessä.

Linkki Hesarin juttuun: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009755349.html

Liittyvät artikkelit