ILCA Radial nuorten EM ja MM kisat

Kesän aikana kävimme Kroatiassa EM-kisoissa ja Italiassa MM-kisoissa. HSS-HSK tiimistä oli kolme osallistujaa; Joel Kiiski, Mikaela Söderberg ja Roope Tervonen. EM-kilpailut järjestettiin Kastelassa, Kroatiassa 26.6.-3.7.21. Treenasimme muutaman päivän ennen kilpailuja ja oli pääosin hyvät purjehdus olosuhteet. Kilpailun alkaessa ensimmäiset kolme kilpailupäivää olivat purjehduskelvottomia tuulen puutteen takia. Loput kolme päivää taas olivat hyvinkin kovatuulisia ja ajoimme joka päivä kolme lähtöä, paitsi viimeisenä päivänä vain kaksi (alun perin suunnitteilla oli vain kaksi lähtöä per päivä). Tiimin mietteitä kisasta: Isot ja terävät aallot olivat erilaisia Suomen normi olosuhteisiin verrattuna. Kova tuuli kuitenkin helpotti aalloissa ajamista, ja niiden yli pääsi, vaikka oli vetänyt purjeen ”flätiksi”. Matkamme aikana saimme rikottua kaksi alamastoa ja yhden puomin.

Tulokset:
Joel Kiiski: 129/217
Mikaela Söderberg: 32/72
Roope Tervonen: 209/217

Linkki tuloksiin: https://www.racingrulesofsailing.org/documents/2214/event

MM-kisat järjestettiin 23.7-31.7 Italiassa Garda-järven Arcossa. HSS-HSK tiimi oli kisassa samalla kokoonpanolla. Treenasimme taas muutaman päivän ennen kisan alkua ja olosuhteet olivat vaihtelevat. Yöllä ennen ensimmäistä kisapäivää järven yli kulki ukkosrintama. Tämän takia olosuhteet olivat erilaiset kuin järvellä yleensä. Tuuli ei kääntynyt päivän aikana ollenkaan pohjoisesta etelään, niin kuin yleensä. Ensimmäisenä päivänä kisasimme kuitenkin kevyessä ja shiftaavassa pohjoistuulessa. Karsintapäivien jälkeen olimme vain yhden lähdön jäljessä suunnitelmista. Finaalilähtöpäivinä oli kuitenkin normaalimpaa kovaa etelätuulta. Kuitenkin erittäin shiftailevaa. Keli muistutti enemmän Suomen järvipurjehdusta.

Tulokset:
Joel Kiiski: 163/264
Mikaela Söderberg: 35/109
Roope Tervonen: 234/264

Linkki tuloksiin:
http://2021-radial-youth.laser-worlds.com/wp-content/uploads/sites/22/2021/08/ILCA-6-Youth-WC21-Results-Boys.html
http://2021-radial-youth.laser-worlds.com/wp-content/uploads/sites/22/2021/08/ILCA-6-Youth-WC21-Results-Girls.html

  • Joel Kiiski ja Mikaela Söderberg ,HSS-HSK Laser Black

Liittyvät artikkelit