HSS veneiden nostot 27.-29.9.

Veneiden nosto Liuskasaaressa on  27.-29.9.  Pääasialliset nostopäivät perjantai ja lauantai, sunnuntai on varapäivänä. Tuttuun tapaan Allmarinen Jari Tamminen hoitaa nostot tiiminsä Torstin ja Tommin kanssa.

Veneenomistajia pyydetään tyhjentämään Kallun kaija (paikat A16-A23) keskiviikkoiltaan mennessä ja siirtämään torstai-illaksi kaikki pienet lasikuituveneet nostovalmiiksi siihen. 

Manhattanin kaija (paikka F4) pitää olla tyhjänä perjantaiaamuna. 

Lauttaliikenne alkaa perjantaina 27.9. poikkeuksellisesti jo kello 8.

Lauantaina on normaali aikataulu.


Molemmat nostopäivät alkavat kello 9.30. Huolehdithan, että veneesi on nostopäivänä nostovalmis ja masto laskettuna. Veneitä nostetaan talkoohengessä perjantaina niin paljoin kuin vain ehditään. Loput veneet nostetaan lauantaina. Sunnuntai on varapäivä.

Nostoviikonloppua edeltävänä lauantaina järjestetään talkoot alkaen kello 10, joihon kaikkien Liuskasaarella talvisäilytettävien veneiden omistajien tulee osallistua.

Muistutamme että nostojen aikana ei kentällä saa pestä veneitä painepesurilla. Nosturiauton läheisyydessä on vältettävä turhaa liikkumista jotta kuljettaja saa tehdä työnsä rauhassa ja turvallisesti.

Kaikki optimistijollat ja Laserit/Ilcat on siirrettävä pois kentältä viimeistään torstaina Länsivajan ja klubitalon taakse. Jollia ei saa jättää Länsivajan ja punaisen mökin polulle koska siinä kärrätään mastoja mastokatokseen. Myös ravintolan edusta on pidettävä vapaana.

Muutenkin samat nuotit kuin aiemmin:

– Mastonostot päivän lopuksi tai päivän aikana vapautuvina hetkinä lisämaksusta (80 €).
– Lisämaksu veneen nostosta ilman omistajan tai edustajan läsnäoloa ja apua 150 €.

Vielä ehdit ilmoittaa veneesi talvisäilytykseen vastaamalla linkistä aukeavaan lomakkeeseen 20.9. mennessä:

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeAl2H43Slh_41XuaJvnzRbqz4bClnMj4zwpIQHlhMKJz4ftw/viewform

Liittyvät artikkelit