Andö syystalkoot la 19.10 2019
– 5 kuutiota koivuhalkoja siirrettävä rannasta halkovajaan


HSS:llä järjestetään toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Youth Sailing League -karsintakilpailut. Kilpailuissa ratkotaan, mikä seura pääsee edustamaan Suomea kansainvälisiin kilpailuihin nuorten liigassa. HSS:n joukkueessa purjehtivat Sofia Tynkkynen, Rasmus Ader, Aku Koivistoinen ja…

Kurtturuusu on haitallinen kasvi, joka voi aiheuttaa merkittävää vahinkoa saariston luontoon. Sen leviäminen on syytä estää, sillä se kilpailee alkuperäisten lajien kanssa ja heikentää saariston monimuotoisuutta. Kurtturuusu leviää nopeasti ja…

BS:n J70 veneet olivat lainassa HSS:llä kuusi päivää syyskuun lopussa. Kaksi tiimiä kävi treenaamassa veneillä ahkerasti niin omatoimisesti kuin valmentajan johdolla. Viikon aikana järjestettiin myös useampi testipurjehdus, jonka aikana HSS:n…

Purjehduskausi 2017 alkaa HSS:llä myös uusien kotisivujen siivittämänä – suuret kiitokset Henriikka Saloselle, Minna Piiraiselle, Akseli Tuompolle ja isolle joukolle muita vapaaehtoisia, jotka ovat tehneet paljon arvokasta työtä!

Hei HSS:n jäsenet, Haluamme kuulla teidän ajatuksianne ja ideoitanne seuran toiminnan kehittämisestä! Olemme luoneet lomakkeen, jonka avulla voit jakaa näkemyksiäsi, ilmiantaa ansioituneita jäseniä sekä ehdottaa parannuksia. Samalla voit ilmoittaa kiinnostuksesi…

I Gullkronasalen mötte 16 gråtrutar upp för årsmötet. Rabbe Nevalainen inledde med Gråtrutarnas signaturmelodi ”Så länge skutan kan gå”. Efter en middag bestående av en något kall laxlåda med vin,…