Airisto Regatta TPS 15.-16.8

Lauantai: Lauantai oli pitkä päivä, tulimme rantaan noin kello yhdeksäksi ja laitoimme kaiken valmiiksi, kun olinme lähdössä vesille nostettiin lipuutankoon AP+2, eli jouduimme odottamaan rannassa kaksi tuntia. Ensimmäisen lähdön piti olla tämän jälkeen 13.55, mutta liikaa kääntyilevän tuulen ja liian vähän tuulen takia odotimme lisää kunnes klo 17.00 aikoihin saimme ensimmäisen lähdön aikaiseksi.

Joukkueestamme Lily-Sofie Latvala sijottui sijalle 14, minä 27, Aatos Järvinen 28, Teo Koponen ja Alex Tammi sai BFD:n ja Zelma Osborne Smith sijottui sijalle 43.

Sunnuntai: Ensimmäinen lähtö oli tuntia aikaisemmin, kuin lauantaina olisi pitänyt olla (klo 10.55) eli klo 9.55.  Pääsimme lähdettyä vesille heti kuin pitikin, ilman turhaa odottelua. Vesillä kisan aikana tuuli oli todella shiftaava ja noin 2-5m/s voimakas. Opin kantapään kautta miten yksi shifti voi pilata kokonaisen lähdön kokonaan jos sitä ei aja oikein. Saimme kolme lähtöä ajettua, jonka jälkeen lähdimme rantaan palkintojen jakoon.

Kokonaistuloksissa joukkueemme sijottui seuraavasti:

Lily-Sofie 14, Minä 18, Aatos 36, Teo 39, Alex 41 ja Zelma 49.

Kanssamme purjehti myös Solja Keskitalo Raahen pursiseuralta ja Teemu Rellman TaPS:ilta he sijoittuivat sijoille 58 ja 48.

  • Vivi Vainio-Mattila, Opti Violet team

Kisaan osallistuivat myös HSS:n zoomit ja Opti Kadetit.

Liittyvät artikkelit