Andö syystalkoot la 19.10 2019
– 5 kuutiota koivuhalkoja siirrettävä rannasta halkovajaan


Ensimmäiset iQFoil MM-kisat Sveitsin Silvaplanassa on nyt takana, paljon hyvää jäi käteen, mutta vähintään yhtä paljon jäi myös hampaankoloon. Kryssit kulki todella hyvin, mutta lenssejä en sitten millään saanut kulkemaan….

Aamun herätys oli tosi aikainen koska lentokentällä piti olla 05:00. Isä laittoi aamupalaksi kaurapuuroa ja lähti viemään minut lentokentälle. Lennolla matkustin Erikin isän Johanin ja Erikin kanssa. Tämä oli eka…

HSS:llä kaksi vuotta purjelautailua harrastanut Anna Haavisto on päässyt harjoittelemaan Norjan maajoukkueen kanssa. Anna harjoittelee purjelautailun olympialuokassa eli RS:X laudalla, johon hän siirtyi kauden 2017 aikana. Anna harjoittelee fysiikkaa yhdessä…

Sara Ehrnrooth on HSS:n kasvatteja. Sara aloitti purjehdusuransa optimistijollalla ja on sen jälkeen menestynyt Laser Radial, 29er ja 49erFX luokissa. Viime kesänä Sara ja Ronja Grönblom purjehtivat olympialuokka 49erFX:ssä alle…

HSS:n kauden 2019 kaikkien junioreiden kilparyhmien harjoitusohjelmat ja valmentajat on julkaistu. Kaudella 2019 seuran juniorit kilpailevat Opti Violet, Zoom Violet & Red sekä Laser Black ryhmissä. Kaikilla kisaryhmillä on tavoitteellinen…

Seura omistaa HSS VII eli työlautta aluksen sekä Buster -veneen. Veneet ovat seuran jäsenten käytössä. Keskiviikkona 15.5 satamamestari Juha opastaa jäsenille veneiden käyttöperiaatteista sekä itse ajamisesta. Työlautalla voidaan kuljettaa jäsenten…