HSS Ravintolat Oy:n uusi hallitus nimitetty
HSS Styrelse nimitti kokouksessaan 20. tammikuuta, 2025 HSS Ravintolat Oy:lle uuden hallituksen.
Uusi hallitus aloittaa toimintansa 4. helmikuuta, 2025.
Hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin Mikko Paukkonen, joka on ollut aiemmin HSS:n jäsen. Mikko on toiminut operatiivisena johtajana HOK-Elannon ravintoloissa ja Palace Kämp Groupissa, sekä Center Inn -ravintoloiden toimitusjohtajana. Viimeisempänä hän on toiminut Keskolla Neste / K-liikenneasemien ketjujohtajana.
Lisäksi hallitukseen nimitettiin neljä HSS:n jäsentä:
Kristian Helanne (jäsen vuodesta 2018). Kristian on toiminut Fazerilla erilaisissa ravintolan johdon tehtävissä ja toimii nykyisin Restel Oy:n kaupallisena johtajana.
Oliwer Bäcklund (jäsen vuodesta 2023). Oliwer on kasvanut saaristoravintolan keittiössä, jossa hänen vanhempansa toimivat yrittäjinä. Nykyisin Oliwer toimii Foodora Oy:n Suomen kehitysjohtajana.
Susanne Nyman (jäsen vuodesta 2012). Sanne on aiemmin toiminut johtajana Finnairin kansainvälisessä markkinoinnissa. Nykyisin hän on perheyhtiö Climeconin operatiivinen johtaja.
Tomi Latvala (jäsen vuodesta 2017). Tomi on HSS Styrelsen taloudenhoitaja ja taloudesta vastaava varakommodori. Hän toimi HSS Ravintolat Oy:n hallituksessa jo viime vuonna. Tomi on aiemmin toiminut yli kaksikymmentä vuotta Stora Enson kontrollerina.






