| | |

Seuran Hai-veneelle etsitään purjehtijoita ja ylläpitäjiä kaudelle 2025 

Seura sai kesäkuussa 2023 lahjoituksena kauniin Zoé nimisen Hai-veneen. Ensi kaudelle haetaan jälleen uusia innokkaita purjehtijoita seuran Zoé-veneen ylläpidosta ja käytöstä vastaavaan 10 henkilön porukkaan. Yhteisöllinen, puuveneistä kiinnostunut ja mahdollisesti oman veneen hankkimista pohtiva ydinporukka pitää huolta Zoésta ja nauttii meriseikkailuista purjehtimalla sillä ahkerasti. 

Zoé on ennen kaikkea retkivene. Se on varusteltu kiinteällä sähkömoottorilla, mikä helpottaa rannasta lähtemistä, rantautumista ja kapeilla väylillä liikkumista. Veneessä on patjat ja istumalaatikon ympärille tuleva telttakatos, joiden ansiosta veneessäyöpyminen onnistuu hyvin ja mukavasti. Veneellä voi myös osallistua kilpailuihin, mutta kiinteän potkurin ja muiden retkeilyyn sopivien ominaisuuksien vuoksi veneellä ei pysty haastamaan muuta fleettiä, ja Zoén paikka on fleetin häntäpäässä. 

Olemalla mukana Zoén porukassa opit puuveneen ylläpidosta. Puuveneiden ylläpitäminen vaatii hiukan työtä, mutta ei ole rakettitiedettä. Zoé on erinomaisessa kunnossa eikä veneeseen tarvitse tehdä suuria korjauksia. Hyvällä ylläpidolla suuret korjaukset voidaan myös välttää tulevaisuudessa. Ryhmälle opetetaan erilaisia puuveneen ylläpito taitoja ja välineiden käyttöä. Opetuksesta vastaa klassikkokomitean jäsen Heikki Häyhä. Ammatiltaan Heikki on opettaja ja hänellä on erinomainen osaaminen puuveneilystä. 

Purjehduskausi alkaa toukokuun puolivälissä ja kestää syyskuun puoliväliin eli purjehduspäiviä on kauden aikana yhteensä noin 120. Ryhmä päättää keskenään veneen käyttöön liittyvät pelisäännöt ja miten vene varataan porukan jäsenten käyttöön. Klassikkokomitean edustajat ovat mukana keskusteluissa ja kirjaavat sovitut pelisäännöt ylös. 

Zoé-porukassa mukana oleminen antaa hyvät valmiudet oman veneen hankinnalle. Opit tuntemaan veneen ja kriittiset asiat, joihin tulee kiinnittää huomiota, kun harkitsee oman veneen hankkimista ja tutustuu tarjontaan. 

Porukka maksaa veneen käytöstä käyttömaksun. Kausimaksu on kokonaisuudessaan 600€. Maksu sisältää seuraavat asiat: 

  • 120 purjehduspäivää jaettavana porukan kesken sähkömoottorilla varustetulla Hai-veneellä 
  • Veneen kesälaituripaikka 
  • Venevakuutukset 
  • Talvitelakointipaikka 
  • Työkalut ylläpitoon seuran puolesta 
  • Jatkuvaa neuvontaa tarjolla 
  • Mahdollisuuden osallistua veneellä klassikkotapahtumiin 
  • Veneen ja seuran historian esittely
  • Pääsy osaksi klassikkoyhteisöä 

Seura toivoo Zoé-porukkaan ihmisiä, jotka osaavat jo purjehtia. Sinun ei tarvitse olla mestaripurjehtija, mutta perusteet olisi hyvä olla hallussa. Porukka ei siis sovi aloittelijoille. Toivomme, että hakijoilla olisi kiinnostusta erityisesti puuveneisiin, niihin liittyvään historiaan sekä niiden ylläpitoon. Seuran toiveena on, että vene purjehtii tulevana kesänä mahdollisimman paljon ja siksi etsimme mukaan aktiivisia henkilöitä, jotka haluavat kerätä veneellä maileja. 

Hakuaika tulee olemaan 15.12.2024-31.1.2025. Hakijoiden on hyvä valmistautua miettimään jo seuraavia asioita: millainen on purjehdustaustasi, onko sinulla suoritettuja tutkintoja (esim. saaristolaivurikurssi, venepäällikkökurssi tai meri-VHF-tutkinto), miten haluat käyttää aikaa purjehtien, mitä odotuksia ja toiveita sinulla on sekä haetko porukkaan yksin vai muiden kanssa. 

Zoé-porukassa voi olla mukana yhden tai useamman kauden. Kauden 2024 porukasta useampi henkilö jatkaa ensi vuodelle, joten porukassa on mukana myös hieman kokeneempia Zoé-purjehtijoita, jotka mielellään jakavat vuoden aikana kertyneet opit ja vinkit. 

Zoé-porukan tulee sitoutua veneen ylläpitoon ja veneellä purjehtimiseen. Varsinaisia sertifikaatteja tai tutkintoja ei vaadita, mutta jo hakemusvaiheessa pyydetään kertomaan omasta purjehduskokemuksesta. Ryhmän jäsenten tulee pitää kauden 2025 aikana kaksi veneen esittelypäivää muille seuran jäsenille, yksi keväällä ja yksi syksyllä. Lisäksi porukka kirjoittaa kokemuksistaan seuran uutiskirjeeseen. Zoé-porukka on tarkoitettu vain HSS:n jäsenille. Seuran jäseneksi voit hakea tämän lomakkeen (https://helsinkisailing.com/jasenhakemus/) avulla.  

Zoé-projektin tavoite on saada siirrettyä puuveneisiin liittyvää osaamista eteenpäin uusille sukupolville ja sitä kautta turvata puuveneiden tulevaisuus sekä huolehtia, että kauniille puuveneille löytyy purjehtijoita myös vuosien päästä. 

Lisää tietoa kerrotaan tulevissa uutiskirjeissä. Pysy siis kuulolla! 

Liittyvät artikkelit