Länsivaja -juhlatila

Länsivaja on erittäin tunnelmallinen tila johon mahtuu ruokailemaan pitkiin pöytiin 60 henkeä ja cocktail tyyppiseen tilaisuuteen jopa 80 henkeä. Länsivaja huokuu aitoa saariston tunnelmaa. Rakennus on kalastajavaja tyylinen, puinen, punamulta rakennus. Vajassa on juhlatilan lisäksi myös muita tiloja ja huoneita. Iso tila aukeaa molemmista päädyistä pariovin ulos. Etelä päädystä ovet aukeavat terassille, josta näkee merelle ja auringonlaskun. Silmien eteen aukeaa täysin esteetön näkymä pääkaupunkiseudun parhaalle kilpapurjehdusradalle. Terassille voi kattaa pitkiä pöytiä ja se onkin oikea kesäjuhlien helmi.

Länsivajassa on valmiina pitkiä puisia, kokoon taittuvia pöytiä sekä penkkejä. Tila toimii aktiivisesti purjehdusseuran käytössä ja siellä säilytetään esimerkiksi kisoissa käytettäviä ratamerkkejä ja kuivataan purjeita. Tila muuntuu moneksi ja vain juhlijan mielikuvitus on rajana. Somistamalla tilasta saa moneen eri tunnelmaan ja tilaisuuteen sopivan. Tilassa on sähköt ja tarjoiluissa voi käyttää apuna erillistä huonetta, ns. catering keittiötä, josta löytyy laskutilaa (pöytiä) sekä hyllyjä ja muutama jääkaappi. Tilassa ei kuitenkaan ole juoksevaa vettä vaan lähin vesipiste löytyy päärakennuksesta. Lähin WC löytyy myös päärakennuksesta.

Länsivajassa on toimiva wifi verkko ja tilaan saa halutessaan seuran puolelta projektorin, valkokankaan ja mikrofonin.

Tila sopii erinomaisesti juhlien järjestämiseen kun kaipaat saariston tunnelmallista miljöötä. Vuokraaja huolehtii itse tilan somistamisesta ja juhlien jälkeen myös tavaroiden paikoilleen laittamisesta.

Ravintolasta on mahdollista tilata tarjoilut Länsivajaan. Päärakennuksen kellarissa sijaitsee sauna, jossa juhlien lomassa on hyvä rentoutua.

  • Hinta 1882,5€/päivä (sis alv 25,5%)
  • Jäsenhinta 750€/päivä (sis alv 25,5%)

Tilojen vuokraaminen jäsenhinnoin

Jäsenhintaan vuokraamiseen liittyvät ohjeet:

  1. Jäsenen tulee olla itse paikalla vuokrauksen aikana.
    Vuokrauksen aikana jäsenen tulee olla tilassa paikalla ja huolehtia sen käytöstä. Tämä auttaa varmistamaan, että tilojen käyttö sujuu ongelmitta.
  2. Jäsen vastaa tilasta, siivouksesta ja kalusteista.
    Jäsen on vastuussa tilojen siisteydestä ja kalusteiden kunnosta vuokrauksen aikana ja sen jälkeen. Näin tilat pysyvät hyvässä kunnossa kaikkien iloksi.
  3. Jäsenhintaan ei kuulu tilan esittely, ovien avaus ja sulkeminen.
    Jäsen avaa ja sulkee ovet itse omalla HSS-avaimellaan. Tämä antaa joustavuutta tilojen käyttöön.