HSS:n urheilutoiminta
HSS on tunnettu läpi historiansa taitavien kilpapurjehtijoiden seurana. Suurimmat saavutukset ovat Ernst “Mollan” Westerlundin kipparoiman 6mr-raljan olympiapronssi Helsingin olympialaisissa 1952, Silja Lehtisen, Silja Kanervan ja Mikaela Wulffin pronssi 2012 sekä Tom Rindellin ja Sirre Kronlöfin ISAF-juniorimaailmanmestaruudet 1982 ja 2016.
HSS:n junioritoiminnan tarkoitus on tukea HSS:n junioripurjehtijoita ja -purjelautailijoita siten, että heillä on mahdollisuus osallistua kansainväliseen kilpapurjehdukseen. Junnutoiminnan valmennustyö tähtää ensisijaisesti kilpapurjehtijoiden kasvattamiseen ja valituissa luokissa seura tarjoaa huipputason valmennusta menestyville junioreille.
Pohjoismaalaiset lapset kasvavat usein ulos optarista ennen viidentoistavuoden ikää, joka on rajana kisatoiminnalle. Optarista seuraavana mahdollisuutena HSS:llä on tällä hetkellä Techno 293 -purjelauta, 29er, ILCA 4 ja myöhemmin ILCA 6 -luokat. HSS:n valmennukseen on mahdollista osallistua myös muun seuran jäsenenä. Junioreiden ja nuorten huippuvalmennukseen liittyvistä asioista vastaavat ryhmien valmentajat, päävalmentaja ja junioritoimikunta.
Maajoukkuetasolla harjoittelevien seuran 49erFX purjehtijoiden harjoittelua tuetaan. HSS:n huippu-urheilu tiimissä on sellaisia urheilijoita, jotka ovat iältään yli 19 vuotiaita ja tähtäävät kansainvälisissä arvokisoissa tai Olympialaisissa menestykseen. HSS tukee huippu-urheilijoitaan varustehankinnoissa, valmennuksen kulujen kattamisessa sekä kalusto tarpeissa. Huippu-urheilijoiden tuista vastaa Sport Komitea.
VALMENNUSRYHMÄT - RACING TEAMS
OPTI RACING

Ilmoittautuminen Suomisportissa: Kadetti ja Ranking. Kaikkien junioreiden tulee olla HSS:n jäseniä, uusien jäsenten jäsenhakemus täällä.
Tervetuloa mukaan!
Perustiedot
Opti Racing-ryhmässä harjoitellaan purjehdusta kilpailulajina.
- Ikähaarukka: 8-15 vuotiaat
- Fyysinen koko: 25-50 kg
- Taitovaatimus: purjehtija omaa Opti Sailor -ryhmän oppimistavoitteet
- Purjehtijamäärä per valmentaja: 10 per valmentaja
Harjoittelun tavoitteet
Purjehtijoiden tavoitteena on kehittyä purjehdustekniikassa ja kilpailutaktiikassa, oppia itsenäistä päätöksentekoa, joukkuetyöskentelyä, reilua kilpailua ja varusteiden huoltamista. Kadettisarjan junioreiden tavoite on päästä kilpailemaan rankingsarjassa. Ranking-sarjan purjehtijoiden tavoite on menestyä Suomen ranking-regatoissa ja osallistua karsintoihin, joiden kautta on mahdollista saada paikka PM-, EM- tai MM-maajoukkueessa.
Opti Racing- ryhmässä purjehtija oppii hoitamaan venettä ja varusteita omatoimisesti, purjehduksen tekniikkaa, radalla kilpailemisen taktiikkaa, purjehduksen teoriaa ja urheilullista, tavoitteellista kilpapurjehduksen harrastamista.
- Uudet purjehtijat tiimissä: tason nostaminen, tavoitteena saada kokeneemmat purjehtijat kiinni mahdollisimman nopeasti.
- Kadetti tason purjehtijat/purjehtijat ryhmän keskitasolla: teknisten yksityiskohtien kehittäminen, jotta heinäkuun jälkeen voidaan kilpailla rankingsarjassa.
- Ranking purjehtijat: hankkia karsintojen kautta paikka maajoukkueisiin ja saavuttaa menestystä Suomen rankingregatoissa.
Opti Racing ryhmässä purjehtija oppii:
- vene:
- rikaamaan kisajollan itsenäisesti
- purjeen perustrimmit ja niiden muuttaminen sään perusteella omatoimisesti
- trimmaamaan purjetta oma-aloitteisesti ja jatkuvasti
- ymmärtämään raken merkityksen, mittaamisen ja säätämisen
- tekniikka:
- lähtemään rannasta ja saapumaan rantaan itsenäisesti, ilman laituria
- rullavendan ja jatkopinnajiipin
- tuplavendan
- kryssimään riittävän ylös ja käyttämään virtauslankoja
- purjehtimaan kisaradan ympäri (lähtö, merkinkierrot, erilaiset radat)
- pysymään starttilinjalla, peruuttamaan
- starttaamaan
- tekemään erilaisia kiihdytyksiä starttilinjalla
- ottamaan ja käyttämään maamerkkiä
- hidastamaan vauhtia painopistettä muuttamalla
- vaikuttamaan painon avulla jollan liikkeisiin, kallistukset
- purjehtimaan kovassa tuulessa: tehokas hengaus, manööverit, merkinkierrot, aaltojen ottaminen, äyskäröinti, starttityöskentely
- tekemään 360 astetta rangaistuskäännöksen
- tekemään rangaistuskäännökset ilman peräsintä
- peräsimen käytön vähentäminen ja manööverit mahdollisimman pienellä liikkeellä
- ottamaan aaltoja purjetta ja painopistettä säätämällä
- ottamaan jänislähdön
- käyttämään kompassia
- ajamaan venettä ”alas-kovaa” -, ”perus” – ja ”ylös-piinaten” -tyyleillä
- taktiikka:
- hahmottamaan laitoja
- hahmottamaan tuulta: puuska ja shifti
- reagoimaan shifteihin
- lukemaan säätä ja käyttämään sitä osana taktiikkaa
- milloin on peitossa/milloin peittää
- havainnoimaan lähtölinjaa
- purjehtimaan ahtaissa paikoissa ja kiperissä tilanteissa
- teoria:
- kilpailuliput
- lisää kilpapurjehdus sääntöjä
- protestikäsittelyn
- yleisimpien tuulityyppien perusteet
- joukkuepurjehduksen perusteet
- hallitsemaan englanninkielisen purjehdussanaston
- mikä on virta ja vuorovesi
- urheilijaksi kasvaminen:
- analysoimaan omaa suoritustaan
- antamaan työrauhan muille ja keskittymään omaan suoritukseen
- keskittymään treeniin omatoimisesti
- harjoittelemaan tavoitteellisesti
- kilpailuissa käytettävän rutiinin
- kilpailurutiinien oma-toimisen toteuttamisen
Harjoitus ja kilpaileminen
Opti Racing -ryhmä harjoittelee kesäkaudella neljä-viisi kertaa viikossa vesillä. Talvikaudella harjoituksia on yksi-kaksi kertaa viikossa liikuntasalissa.
Ryhmässä voi purjehtia ympäri vuoden kesäkaudella kotimaassa ja talvikaudella ulkomailla valinnaisilla leireillä Etelä-Euroopassa.
Opti Racing -ryhmä kilpailee Optimistijollaliiton järjestämissä kadetti- ja ranking- -sarjoissa, ml. SM-kisat, ja Baltic Sea Trophy-kisoissa Baltiassa. Ryhmä osallistuu myös joukkue SM -kisoihin
Varusteet
- purjehtija purjehtii joko seuran vuokrajollalla tai omalla veneellä, oma vene hankittava yhden kokonaisen kauden jälkeen
- seuran kaksi traileria ryhmän käytössä
- seuran auto ryhmän käytössä kisamatkoilla
- oma starttikello, jollaliivit, aurinkolasit, märkäpuku, purjehduskengät, purjehdushanskat
Vanhempien rooli
HSS:n junioritoimintaa ylläpitää vanhempien yhteisö. Pääset tutustumaan harrastukseen ja tapaat uusia ihmisiä Liuskasaaren kauniissa saaristomaisemissa. Kisaryhmän toimintaan kuuluu kisamatkojen järjestämistä valmentajien kanssa ja HSS:n International Helsinki Downtown Regatan tehtäviä.
Jokainen juniori tai vanhempi suorittaa kaksi talkoopäivää yhteisten junioritilojen ja -laitteiden huoltotöihin, yksi keväällä, yksi syksyllä. Voit valita itsellesi sopivat päivämäärät. Kaikki oppivat ja saavat tukea kokeneemmilta jäseniltä. Vaihtoehtona talkoomaksu.
Valmentajat
Ryhmää valmentavat kokeneet, koulutetut juniorivalmentajamme joiden esittelyt löydät Valmentajat -osion alta.
Harjoitusmaksu- ja kisamaksut
Harjoitusmaksu sisältää valmennuksen ja valmennuskaluston käytön harjoituksissa ja kisaohjelmaan kuuluvissa kisoissa.
Vanhemmat vastaavat erikseen purjehtijan kilpailumaksuista sekä pääkaupunkiseudun ulkopuolisista harjoitus- ja kilpailumatkojen logistiikka- ja majoituskustannuksista valmentajan ja kaluston osalta. Ryhmä sopii yhteisten kustannusten käytännöt ja pelisäännöt yhdessä.
Jokavuotisen Etelä-Euroopassa järjestettävän talvikiertueen jäsenhinnat ovat saatavilla HSS harjoitusohjelman junioreille.
Tervetuloa mukaan HSS Opti Racing-joukkueeseen!
ILCA RACING
Perustiedot
Ilmoittautuminen kaudelle SuomiSportissa. Kaikkien junioreiden tulee olla HSS:n jäseniä, uusien jäsenten jäsenhakemus täällä.
- Ikähaarukka: 13-18 vuotiaat
- Fyysinen koko: ILCA 4: 50-65 kg, ILCA 6: 65-75kg, ILCA 7: 75+ kg
- Taitovaatimus:
- Kilpapurjehduksen taktinen, tekninen ja fyysinen taito
- Halu sitoutua urheilulliseen, tavoitteelliseen harrastamiseen
- Purjehtijamäärä per valmentaja: max. 12 purjehtijaa per valmentaja
Oppimistavoitteet
- Purjehtija syventää fyysistä, taktista ja teknistä taitoa ja oppii soveltamaan niitä haastavissa harjoitus- ja kisaolosuhteissa
- Purjehdusta tukeva säännöllinen fyysinen harjoittelu
- Purjehdustaitojen monipuolisuus
Harjoitusmäärät ja kilpaileminen
ILCA 4 ja ILCA 6 -purjehtijat ovat eri ikäisiä ja tasoisia. Heidät jaetaan rikin ja osaamistason mukaisesti ryhmiin ja kauden aikana rikin vaihtaminen pienemmästä isompaan on joustavaa. Suuri ryhmäkoko takaa laadukkaan harjoittelun. Koko ryhmän yhteisissä harjoituksissa on aina kaksi valmentajaa vesillä.
Kesäkaudella harjoittelua on neljä kertaa viikossa vesillä. Talvikaudella harjoituksia on fysiikan ja teorian merkeissä. Nämä kuuluvat jokaisen purjehtijan harjoitusohjelmaan. Lisäksi jokainen purjehtija voi valita fysiikkavalmennukseen erillisiä lisävalmennuksia omien tavoitteidensa mukaan (mm. Crossfit).
ILCA Racing -purjehtijoden tavoitteena on purjehtia talven aikana kolme-neljä ulkomaan leiriä ja/tai kisaa. Ulkomaan leirit ja kisat eivät kuulu perusharjoitusmaksuun. Koko ryhmä kiertää kotimaan rankingsarjan, kisavalmennus kuuluu harjoitusmaksuun.
ILCA Racing urheilijoiden tavoitteena on osallistua EM- ja MM- kilpailuihin ja tavoitella World Sailing Youth Worlds -edustuspaikkaa. Nämä kilpailut eivät kuulu harjoitusmaksuun. Tietoa kilpailujen valmennuksesta ja kustannuksista kerrotaan ryhmälle kauden aikana.
Kauden harjoitusohjelma löytyy oheisesta kalenterista:
Varusteet
- Seuralla on yksi ILCA-jolla, jolla luokkaa voi kokeilla
- Ryhmään sitoutuessa hankitaan oma ILCA-jolla
- Joukkueella on mahdollisuus käyttää seuran autoa ja traileria kisamatkoilla
Vanhempien osuus vapaaehtoistoiminnassa
HSS:n junioritoimintaa ylläpitää vanhempien yhteisö. Pääset tutustumaan harrastukseen ja tapaat uusia ihmisiä Liuskasaaren kauniissa saaristomaisemissa. Kisaryhmän toimintaan kuuluu kisamatkojen järjestämistä valmentajien kanssa ja HSS:n International Helsinki Downtown Regatan tehtäviä.
Jokainen juniori tai vanhempi suorittaa kaksi talkoopäivää yhteisten junioritilojen ja -laitteiden huoltotöihin, yksi keväällä, yksi syksyllä. Voit valita itsellesi sopivat päivämäärät. Kaikki oppivat ja saavat tukea kokeneemmilta jäseniltä. Vaihtoehtona talkoomaksu.
Valmentajat
ILCA ryhmän vastuuvalmentajana toimii HSS:n päävalmentaja Lucas Swan. HSS:n valmentajien esittelyt löydät Valmentajat -osion alta.
Harjoitus- ja kisamaksut
Harjoitusmaksu sisältää valmennuksen ja valmennuskaluston käytön harjoituksissa ja kisaohjelmaan kuuluvissa kisoissa.
Vanhemmat vastaavat erikseen purjehtijan kilpailumaksuista sekä pääkaupunkiseudun ulkopuolisista harjoitus- ja kilpailumatkojen logistiikka- ja majoituskustannuksista valmentajan ja kaluston osalta. Ryhmä sopii yhteisten kustannusten käytännöt ja pelisäännöt yhdessä..
Jokavuotisen Etelä-Euroopassa järjestettävän talvikiertueen jäsenhinnat ovat saatavilla HSS harjoitusohjelman junioreille.
Tervetuloa matkalle kohti tavoitteita!
HUIPPU-URHEILIJAT
49er FX
Ronja Grönblom & Veera Hokka

Ronjan ja Veeran yhteinen purjehdustaival alkoi syyskuussa 2018. Tiimi nousi aikuisten maajoukkueeseen loppuvuodesta 2019. Tavoitteena heillä on saavuttaa mitali vuoden 2024 Pariisin Olympialaisista. Viimeisempänä arvokilpailusijoituksena tiimillä on EM 6. sija. Tänä vuonna (2023) tiimi on leireilee ja kilpailee tiiviisti Euroopassa ja harjoittelee kansainvälisessä treeniryhmässä. Kauden pääkilpailu on Haagin MM kilpailut elokuussa, jossa jaetaan ensimmäiset maapaikat Pariisin Olympialaisiin. Purjehtijat käyvät myös tutustumassa olympiavesiin Marseillessa ja ajavat EM kilpailut loppusyksyllä Portugalissa.

Kuva Johan Ekblom / SPV
Ronja Grönblom, 22, aloitti purjehduksen HSS:llä optimistijollalla 7-vuotiaana. Optimisti- luokan jälkeen Ronja on purjehtinut Zoom-, Laser 4.7-, Laser Radial- ja 29er-luokassa ja tällä hetkellä purjehtii 49er FX-luokassa tiimikaverinsa Veeran kanssa.

Kuva Johan Ekblom / SPV
Veera Hokka, 24, aloitti kilpailemisen purjehduksen parissa optimistijollalla ja eteni siitä ulos kasvettuaan Zoom -luokkaan purjehtimaan. Optarissa ja Zoomissa kilpailukokemusta karttui ja motivaatio purjehduksessa kilpailemiseen kasvoi. Seuraavana luokkana Veeralla oli 29er, jolla hän keräsi menestystä muun muassa nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa.
YHTEYSTIEDOT
Lisätietoja HSS:n valmennustoiminnasta antaa junioripäällikkö Hanna Koskimies
puh. +358 45 6627522
