Lautta-aikataulu muuttuu torstaina 1.10.
Lautta-aikataulu muuttuu 1.10. alkaen. Arkisin lautta kulkee 12-21 ja viikonloppuisin 10-21 lokakuun loppuun saakka.

Lautta-aikataulu muuttuu 1.10. alkaen. Arkisin lautta kulkee 12-21 ja viikonloppuisin 10-21 lokakuun loppuun saakka.

Veneet nostetaan Liuskasaaressa perjantaina ja lauantaina. Saaressa talvehtivilla veneillä on etuoikeus säilyttää mastoja seuran kahdessa mastokatoksessa. Kevyemmät mastot tulee nostaa ylähyllyille ja painavammat alas. Mastoista on purettava saalingit ja muut…

Folkkaretten lyhyrata SM-kisat purjehdittiin Naantalissa kaupungin rannan edustalla. Lauantaina purjehdittiin 6 purjehdusta navakassa luoteistuulessa ja sunnuntaina 4 purjehdusta kevyemmässä lounaistuulessa jolloin ylämerkki oli juhlavasti kultarannan edustalla. Tuulet oli tosi haastavat…

Göran Schildt (1917–2009), arvostettu kirjailija ja taidehistorioitsija, tunnetaan etenkin kansainvälisesti menestyneistä matkakirjoistaan. Toivuttuaan talvisodan haavoittumisesta Schildt päätti ottaa elämästä kaiken irti. Hän toteutti unelmansa purjehtimalla Välimerellä omalla purjelaivallaan ja lopulta…

Blåvinge rakennettiin vuonna 1940 arpajaisvoitoksi Æolus-seuralle Göteborgissa Hjalmar Johanssonin veneveistämöllä. Veneen suunnitteli maineikas venesuunnittelija Roy Scherman. Blåvingen alkuperäinen purjenumero ja nimi olivat S-51 SS Æolus 1940. Veneen ensimmäinen omistaja oli Arvid Schultz, joka osallistui Blåvingellä lukuisiin…

Merikarhut ry tarjoaa matkapurjehdusta harrastaville perheille mahdollisuuden saada lisätietoa ja päästä keskustelemaan merikarhujen jäsenyydestä. Infotilaisuudet järjestetään Helsingissä ja Turussa. Tilaisuudessa tarjotaan tiivis infopaketti merikarhuista ja vastataan osallistujien kysymyksiin. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki matkapurjehdusta…

Veneiden nosto Liuskasaaressa tulee olemaan 25.-27. syyskuuta, pääasialliset nostopäivät perjantai ja lauantai, sunnuntai on varapäivänä. Veneenomistajia pyydetään tyhjentämään Kallun kaija (paikat A16-A23) keskiviikkoiltaan mennessä ja siirtämään torstai-illaksi kaikki pienet lasikuituveneet nostovalmiiksi…

”Silèneiksi kutsuttiin ennen pieniä rasioita, sellaisia joita meidän päivinämme voi nähdä apteekeissa. Ulkoapäin ne oli koristeltu iloisilla ja sadunomaisilla kuvilla kuten äkäpusseilla, satyyreilla, häkkilinnuilla, sarvekkailla jäniksillä, satuloiduilla ankoilla, lentävillä pukeilla,…

HSS:n perinteikäs Champagne Regatta purjehdittiin tänä vuonna elokuun alussa mitä parhaimmassa säässä Liuskasaareen edustalla. Lauantaina jouduttiin vajaan tunnin verran odottelemaan tuulta minkä jälkeen saatiin purjehdittua kolme erinomaista lähtöä. Lauantaina saarelle…