Liuska 2.0 projektin vaiheet ja aikataulu

Uuden kaavan mahdollistama rakentaminen saarella vaatii meiltä seurana suuria päätöksiä, jotka vaikuttavati seuran vertovoimaisuuteen ja kykyyn palvella jäseniämme entistä paremmin sekä houkutella uusia purjehtijoita luoksemme. Kaavamuutos mahdollistaa osin HSS:n nykyisten rakennusten laajentamisen sekä kokonaan uusien kiinteistöjen rakentamisen. Tulevaisuutta ajatellen, tämä kaavamuutos tarjoaa mahdollisuuksia seuran jäsenpalveluiden ja fasiliteettien kehittämiseen sekä tärkeänä asiana seuran talouden vahvistamiseen. 

Polku kohti nyttemmin nimettyä Liuska 2.0 projektia kohti on alkanut jo pitkän aikaa sitten. Kaavamuutos  on ollut monta vuotta valmisteilla ja siitä on jo keskusteltu yleisluontoisesti jäsenkokouksissa sekä jäsenten keskuudessa. Nyt ensimmäinen vaihe Liuska 2.0 projektissa on kartoittaa jäsenten ajatuksia seuran jäsenpalveluiden ja fasiliteettien kehittämiseen liittyen ja määritellä sen jälkeen kullekin rakennukselle käyttötarkoitus ja -konsepti. Kunkin rakennuksen osalta tietyt asiat on jo määritelty kaavassa. Esimerkiksi uusi Itävaja on määritelty seuraavasti: “venesatamaa ja pursiseuratoimintaa palveleva kokoontumis-, varasto- ja huoltorakennus”. Kun käyttötarkoitus on määritelty päästään tekemään laskelmia, neuvottelemaan lainasta ja rahoituksesta, suunnittelemaan, keskustelemaan yrittäjien ja muiden kumppanien kanssa. Yhdistyskokous hyväksyy kaikki suuret asiat ja vasta tämän jälkeen päästään tekemään sopimuksia ennen kuin itse rakentaminen voi alkaa. 

Syksyn aikana kaikki pääsevät vastaamaan jäsenkyselyyn. Toivomme, että sinä kerrot omista tarpeistasi jäsenenä. Haluaisimme myös mielipiteitä ja näkemyksiä siitä mitä tarpeita meidän tulisi ensisijaisesti huomioida rakennushankkeissa. Kun olemme kartoittaneet sinun ja muiden jäsentemme näkemyksiä ja tarpeita, suunnitteluryhmä muodostaa kokonaiskuvan siitä mitä HSS:n tulisi tavoitella rakentamissuunnitelmallaan pitkällä tähtäimellä. Kun kuva on tarkentunut, päätämme yhdessä millä edellytyksin, missä järjestyksessä ja missä ajassa haluamme ja kykenemme rakentamaan uutta saarellamme.

Projektin vaiheille on tässä vaiheessa mahdoton antaa minkäänlaista aikataulua. Projekti etenee seuran vapaaehtoisesti toimivien jäsenten käsissä. Kaikki joilla on mielenkiintoa ja/tai osaamista aiheeseen liittyen ovat tervetulleita mukaan viemään hanketta eteenpäin.

Jäsenenä tulet olemaan jatkuvasti osallisena tätä prosessia, joka vielä on vasta alullaan. Ole aktiivinen, perehdy, kysele ja osallistu niin luodaan yhteistä tulevaisuutta 130 vuotta vanhalle seurallemme!

Jäseniä tullaan tiedottamaan säännöllisesti projektista, sen aikatauluista ja vaiheista.

Projekti Liuska 2.0 kiinteistösuunnitteluryhmän vetäjä

Petteri Lautso

HSS Hallituksen jäsen 

+358 (0)40 568 5507

petteri.lautso(at)gmail.com