Syyskokouksen valinnat

Syyskokous pidettiin marraskuun 24. päivä Liuskasaaressa. Läsnä oli 32 jäsentä.

Mikke Stelander uudelleenvalittiin kommodoriksi tulevaksi vuodeksi. Tomi Latvala (skattmästare) ja Petteri Lautso valittiin varakommodoreiksi paikkansa jättävien Juuso Loukolan och Pekka Raatikaisen tilalle. Uusiksi hallituksenjäseniksi valittiin  Pekka Koponen (junioripäällikkö) ja Samir Hiltunen.  Petteri Backman, Antti Haavisto, Ahti Leväaho (klubimestari) ja  Mika Palosuo (satamakapteeni) jatkavat hallituksessa.

Hallitus voi kutsua kokouksiinsa henkilöitä myös hallituksen ulkopuolelta. Stelander totesikin että Sailing Centerin Satu Niemi tullaan kutsumaan hallituksen kokouksiin.

Uusi hallitus järjestäytyy joulukuun aikana ja aloittaa työnsä virallisesti vuodenvaihteessa.

Kokous päätti että jäsenmaksut pysyvät ennallaan lukuunottamatta juniorivanhemman maksua joka nousee samaksi kuin vuosijäsenen joka on 225€. Juniorivanhemmat, juniorit ja Sailing Centerin jäsenet eivät maksa liittymismaksua.

Kommodori esitteli toimintasuunnitelman ja kilpailuohjelman tulevaksi kaudeksi. Varainhoitaja Tomi Latvala esitteli tulo- ja menoarvion vuodeksi 2022 ja sen lisäksi suunnitelman vuosiksi 2023-2024. Jäsenistö esitti runsaasti kysymyksiä ja myönteisessä hengessä käydyn keskustelun päätteeksi hallituksen ehdotukset vuodeksi 2022 hyväksyttiin.

Kokouksen alussa toivotettiin uusi ravintoloitsija Jussi Vahteristo PET Ravintolat Oy:stä tervetulleeksi. Odotamme innolla hyvää yhteistyötä ja maukasta ruokaa.

Vuoden HSS:areksi valittiin kunniakommodori Ernst Tillander. Ronja Grönblom ja Veera Hokka sekä Seppo Sjöroos palkittiin hyvistä kilpailusuorituksistaan: