
Onneksi olkoon Shaula 50-vuotta!
Easy Rider tunnetaan Dennis Hopperin ja Peter Fondan tähdittämänä kulttielokuvana vuodelta 1969. Pari vuotta myöhemmin, alkuvuodesta 1971 saatiin valmiiksi Pietarsaaren Nautorin tehtailla valmiiksi Swan 37 (runkonumero 23), jonka nimeksi tuli myös Easy Rider, luultavasti elokuvan innoittamana. Vene muutoin on kuten muutkin Swan 37 -veneet, paitsi että syystä tai toisesta Shaulan ruffin yläosaa kiertää teakia oleva koristelista. Näitä en ole muissa 37-malleissa nähnyt. Vene lähti suoraan Hollantiin, ns. sisäjärville, jossa se kilpaili ahkerasti aina 2000-luvun alkupuolelle saakka. Nimi oli vaihtunut luultavasti jo 70-luvulla Shaulaksi. Veneestä oli pidetty hyvää huolta, mm. pohja, kyljet ja teak -kansi oli uusittu 2000 -luvun alussa.
Suomeen takaisin Shaula saapui vuonna 2016. Veneellä ei Suomessa pariin vuoteen purjehdittu, koska se tuli moottoriveneilijälle vaihdossa venemyynnin kautta. Ostin Shaulan 2018 ja ryhdyin päivittämään jo parhaat päivänsä nähnyttä tekniikkaa…sekä hiomaan ja lakkaamaan Suomessa tummaksi petsattua puuta takaisin alkuperäisen vaaleaksi (!). Vielä on viiskymppisessä toki laittoa, mm alkuperäistä rikiä on pakko päivittää. Veneen mukana tuli 16 säkkiä purjeita, joista 4 kpl spinnuja sekä ainakin 3 kpl blooperia. Yhtä spinnua olen jopa käyttänyt, muut odottavat vielä pusseissa…
Shaulan 50-vuotispäiviä on juhlistettu maalauksella. Tilasin tutulta taiteilijalta, Tuomo Klemiltä, taulun Shaulasta. Annoin Tuomolle luonnollisesti vapaat kädet ikuistaa näkemyksensä Swanista. Ohessa teos nimeltä ”Saaristo”.