
Peruttu: HSS – Kestävän kehityksen pursiseura -työpaja
17.4.2020
Tilaisuus joudutaan perumaan koronan vuoksi. Yritimme Heidin kanssa miettiä jotakin etäseminaaria, mutta ei keksitty sopivaa tapaa. Palataan asiaan kun korona on rauhoittunut.
- Anssi
20.3.2020
Blåvingen miehistö järjestää HSS:n jäsenille kestävän kehityksen työpajan, missä yhdessä katsotaan mitä voisimme tehdä, jotta pursiseura ottaisi toiminnassaan ympäristön vieläkin paremmin huomioon. Työpajan tavoitteena on, että jokainen pääsee pohtimaan mitä pieniä tai suuria tekoja voimme tehdä kestävän kehityksen edistämiseksi ja miten työpajassa syntyneitä ideoita voi viedä eteenpäin.
Työpajan ohjelma:
30 min Johdanto Mitä purjehduksessa on jo tehty ympäristöasioiden huomioimiseksi?
Tauko 10 min
n. 1½ tuntia Työpaja: Ympäristöideoita omalle toiminnalle
Osa 1. Mikä meitä motivoi ympäristötekoihin? Vaikuttimien tarkastelua.
Osa 2: Ideaattoririnki
Hiljainen työskentely 15 minuuttia
Ideoiden jakaminen 15 minuuttia
Keskustelu syntyneistä ideoista 15 minuuttia
n. 15 min Miten jatkaa ideoista tekoihin? Kokeilevan kehittämisen malli
n. 30 min Loppukeskustelu
Työpaja on noin 10-30 henkilölle.
Työpajan vetävät Heidi Rosenström ja Anssi Ahlgrén, jotka purjehtivat aktiivisesti Blåvingellä femmaluokassa.
Siviilissä Heidi on Suomen luontokeskuksen näyttelypäällikkö ja Anssi on kehittämässä Kansallisgallerian kestävän kehityksen ohjelmaa.
Työpaja pidetään 23.4. Klo 18.00-20.30 Liuskasaaressa, Klubihuoneella. Ilmoittaudu mukaan aahl(at)saunalahti.fi