HSS menestyi Helsinki-Tallinna Racessa

18.-19.8 purjehdittu 25. Helsinki-Tallinna Race keräsi 169 venettä ylitykselle. HSS:ltä kilpailuun osallistui yhteensä kuusi venekuntaa.

Kilpailu starttasi perjantai iltana HSS:n edustalta ja nopeimmat veneet saapuivat maaliin Tallinnan edustalla yhden aikaan yöllä. Perjantai iltana tuuli oli kevyttä ja välillä lähes olematonta. Onneksi pimeän tullen myös tuuli nousi ja kisa ajettiin suurelta osin hyvässä keskituulessa. Matkan varrella päästiin purjehtimaan niin myötäistä kuin vastaista, mikä teki matkakisasta erittäin mielenkiintoisen.

Kilpailussa purjehdittiin yhdeksässä eri luokassa. Parhaiten menestyivät LYS-3 -luokan voittanut Santtu Parikan PAM sekä IRC -luokan voittanut Timo Kotilaisen Farr Out. LYS-1 luokassa toiseksi sijoittui Seppo Sjöroosin Seanna ja Business LYS luokassa neljänneksi sijoittui Tommi Uksilan kipparoima Pepper III, jota purjehti Climecon Oy. Lassi Tolosen Carly III purjehti sijalle 18. LYS 1 -luokassa ja Aava saman luokan 25. sijalle.

”Todella hauska kisa ja tapahtuma! Paljon purjehtijoita samassa paikassa ja hyvää kisaa. Yön yli purjehtiminen pimeässä tuo tietenkin kisaan oman lisämausteensa ja tekee siitä melko erilaisen verrattuna minulle tutumpiin ratakisoihin. Meillä meni super hyvin, miehistö toimi hyvin yhteen ja jokainen hoiti oman osuutensa hienosti. Perillä oli hauskaa, tapasi jo entuudestaan tuttuja purjehduskavereita sekä tutustui uusiin ihmisiin.” kommentoi Sepon veneessä purjehtinut ja kisassa ensi kertaa mukana ollut Rosa Lindqvist.

PAM täyttää tänä vuonna 50 vuotta, rouva onkin ollut juhlatuulella ja menestystä on tullut. Kesän alussa kevyttuulinen Espoo Suursaari Race voitettiin reilun kolmen tunnin marginaalilla. Onnea oli matkassa sillä muu luokka ei ehtinyt plägän alta pois

Seuraavana kilpailuna oli ÅF Offshore Race eil Gotlant Runt. Olimme kolmatta kertaa purjehtimassa klassikkoluokassa ja edelleen jäi opeteltavaa. Hyvästä saaristo-osuudesta huolimatta lopputuloksissa olimme seitsemänsinä.

Kesälomien jälkeen PAM osallistui Viaporin Tuoppiin. Minttu Paukkunen kipparoi PAMin kolmanteen tuoppivoittoon.

Seuraavana viikonloppuna Helsinki Tallina Race tarjosi yllättävän paljon vaihtuvia tilanteita ja taktisia ratkaisuja. PAMille ensimmäinen HTR voitto.

Lisää kilpailusta voit lukea: http://helsinkitallinnarace.fi/tulokset/tulokset-2017/